2020-luvun työelämässä mennään osaaminen edellä. Enää ei tarvitse urautua yhteen juttuun. Sen tietää myös pienyrittäjä Osku Pienimäki, joka on yrittäjän urallaan tehnyt niin valo-, video- ja ilmakuvausta, mobiilisovellusta kuin myynyt kurssipukujakin.

“En ole tainnut kuin kolmisen kuukautta olla palkkatöissä lyhyen elämäni aikana. Sitä lukuun ottamatta kaiken olen tehnyt yrittäjänä”, Osku muistelee.

Yrittäjänä Osku on elementissään. Oskulle yrittäjyys merkitsee vapautta. Yrittäjä saa luoda uutta ja asettaa rajat omalle tekemiselle itse. Se taas tuo mahdollisuuden vaikuttaa ja muuttaa maailmaa.

Osku aloitti yrittämisen ilmavalokuvauksella 17-vuotiaana. Se oli aikaa, jolloin dronekuvaamisen ensimmäinen aalto alkoi. Droneista Osku siirtyi Seppälän koulukuvien kautta varusmiesten kurssipukumyyntiin samalla vieden mobiilisovellushanketta eteenpäin, ja Pienimaki Company Oy sai alkunsa.

 

Oma tie löytyy tekemällä

 

Tekemisen tuiskeessa Osku on tehnyt tietoisen valinnan keskittyä yrityksien mainoskuva- ja videotuotantoihin.

”Yrittäjänä pitää tietää oma suunta. Keskittyä siihen mitä parhaiten osaa ja jatkuvasti peilata tekemistä omiin tavoitteisiinsa”, Osku pohtii.

Mainoskuvauksen kautta Osku on inspiroitunut tarinankerronnasta ja käsikirjoittamisesta.

”Mainostuotannoissa vaikutetaan katsojiin. Tarina on se mikä myy, tarina on se mikä vaikuttaa. Sitähän me haluamme – vaikuttaa. Niin mainosvideot ja -kuvat maksavat itsensä takaisin. Tarinan luominen ja mielikuvitus kun ovat taitoja, joita ei voi oppia. ”

Seuraavaksi Osku haaveileekin oman elokuvan käsikirjoittamisesta ja ohjaamisesta. Elokuva on kuin iso mainosvideo – siinä myydään nautintoa.

”Jokainen elokuva on oma maailmansa. Maailma, johon katsoja uppoutuu mukaan, nauttii siitä ja unohtaa hetkeksi kaiken ympärillä olevan. Näitä nautintoja ihmiset haluavat ja rakastavat.”
“Ei sitä koskaan tiedä mihin tie vie. Ensin lennät droneilla ja 10 vuoden päästä saatat olla elokuvan tekijä. Ei ole kuitenkaan sattumaa, että kamera on ollut kädessä käytännössä aina. Yrittäjälle maailma on auki.”

 

Nuoren yrittäjän into ja energia on iso asia

 

Osku on vasta 21-vuotias. Nuoresta iästä on yrittäjälle iloa ja haittaa, hän tuumaa. Toisaalta nuoren into ja energia tuo virtaa paitsi omaan, myös ympärillä olevien tekemiseen. Välillä 21-vuotiaasta tuntuu vaikealta ottaa ammattilaisen rooli, esimerkiksi myyntitarjouksia tehdessä.

”Sellaisia tilanteita tulee, mutta onneksi aika harvoin. Itseluottamus ja tieto omasta ammattitaidosta ovat näissä tilanteissa tärkeitä juttuja. Kyl mä tiedän, mitä mä teen.”

Oskun mielestä nuorilla voi olla korkea kynnys lähteä yrittäjiksi. Miten etenen, miten esitän tai mitä pitäisi seuraavaksi edes tehdä?

”Yhtä oikeaa tietä ei ole olemassa. Ohjenuorat löytyvät, mutta jokaisella yrittäjällä on aina oma tarinansa. Jokainen tarina sisältää sattumia ja asioita, joihin ei ole itse voinut vaikuttaa. Aina on vähän tuuria matkassa.”

 

Miten Osku neuvoisi aloittelevaa yrittäjää?

 

”Uskalla kysyä. Ole rohkeasti yhteydessä keneen tahansa, kaikki ovat valmiita auttamaan aloittelevaa yrittäjää. Pitää kuitenkin muistaa, että mielipiteitä on monia. Yrittäjän tulee itse seurata ja luottaa omaan vaistoonsa, sillä vain siten voit luoda ja saavuttaa sen, mitä janoat.”

 

Aloita oma yrittäjätarinasi tänään.