Tiitus julkaisee uuden digitaalisen ratkaisun peruskoulujen TET-jaksojen hallinnointiin. Nykyisin tutustumisjakson koordinointi ja hallinnointi hoituu vielä pitkälti paperilla, eikä markkinoilla ole sähköisiä ratkaisuja prosessin digitalisointiin.
TET-jakson eli työelämään tutustumisjakson suorittaa Suomessa jokainen yläkouluikäinen vuosittain. TET-jakso on suunnattu 8. ja 9. luokkalaisille. Jossain oppilaitoksissa myös lukiolaiset voivat suorittaa TET-jakson ensimmäisenä lukiovuonna. Tutustumisjakson aikana nuori saa valita itselleen mieleisen harjoittelupaikan. Harjoittelu kestää 1-2 viikkoa ja suoritetaan työpaikan ohjauksessa. Jakson tarkoitus on tarjota nuorelle tietoa ja kokemusta työelämästä.
Tiituksen kehittämä uusi Tetti palvelu tulee helpottamaan koko TET-jakson koordinointia. Palvelu tulee helpottamaan työnantajaa, opettajaa ja opiskelijaa, sillä lukuisat paperiset lomakkeet saadaan siirrettyä nyt sähköiseen muotoon. Palvelu toimii kätevästi nuoren omalla mobiililaitteella. Tetti palvelussa nuori pystyy luomaan itselleen osaajaprofiilin, jonka avulla hän voi löytää ja hakea TET-paikkaa lähialueelta. Hän voi etsiä kartalta mielenkiintoisia yrityksiä ja tutustua heidän toimintaansa.
Myös opettajat hallinnoivat TET-jaksoa palvelun kautta. Opettajat voivat esimerkiksi tarkkailla opiskelijoiden oppimispäiväkirjaa ja antaa sinne peukkuja, kommentteja ja kehuja. Oppimispäiväkirjan lisäksi nuoret voivat tehdä itsearvioinnin jaksolta ja harjoitella sopimuksen tekemistä työnantajan kanssa.
Työnantajille palvelu tarjoaa erilaisia ohjeita ja vinkkejä TET-jakson rakentamisesta yhdessä nuoren kanssa. Työnantaja saa palvelusta tietoa nuorelle soveltuvista työtehtävistä ja voi viestiä myös kätevästi oppilaitoksen suuntaan.
Osaajaprofiili kulkee opiskelija mukana peruskoulusta työelämään
Tiituksen osaajaprofiilin ideana on synnyttää perinteiseen työhakemukseen ja ansioluetteloon verrattava tapa, jossa nuori pystyy kuitenkin tuomaan vahvemmin esille omaa motivaatiotaan ja asennettaan.
Tiituksen toinen perustaja Niklas Litmala toteaa, että etenkin nuoren ja videonatiivin sukupolven on haastavaa tuoda omaa persoonaa esille vain tekstin muodossa. Tiituksessa opiskelija pystyykin kuvaamaan itsestään esimerkiksi lyhyen esittelyvideon sekä lisäämään hakemukseen kuvia suoraan sosiaalisesta mediasta.
”Harmillisen usein nuori koettaa piilottaa omaa persoonaansa ja tehdä ensimmäisestä työhakemuksesta turhan teknisen”, Niklas Litmala sanoo. ”Tulevaisuudessa työnhaun tulisi mielestämme perustua enemmän oman potentiaalin ja persoonan esiintuomiselle, eikä vain aikaisemmin hankitun osaamisen listaamiseen.”
Nuori pystyy hyödyntämään TET-jaksolla tehtyä osaajaprofiilia myös myöhemmin esimerkiksi kesätyönhaussa tai toisen asteen oppilaitokseen siirryttäessä. Osaajaprofiiliin on tällöin linkittynyt automaattisesti jo nuoren ensimmäiset työkokemukset TET-jaksolta.