Muistan ikuisesti ensimmäisen asian, mitä minulle kerrottiin aloittaessani lukio-opinnot: “Lukio-opinnot tähtäävät ylioppilaskirjoituksiin. Hyvin hoidetut ylioppilaskirjoitukset avaavat ovet jatko-opintoihin ja työelämään”. Mutta mihin jatko-opintoihin ja työelämään? Läpi lukion pohdin tätä asiaa, mutta en saanut siihen koskaan selkeää vastausta. Päädyin lopulta lukuisten muiden nuorten tavoin hakeutumaan korkeakouluun yleiselle linjalle, koska en edelleenkään tiennyt mitä halusin tehdä tulevaisuudessa. Voisiko tätä muuttaa lukiossa?

Lukiouudistus on käynnissä. Lukion rakenteita ravistellaan ja sen ovia halutaan avata laajemmin eri tahoille. Yhteistyötä halutaan lisätä niin työelämän, korkeakoulujen kuin muun yhteiskunnan kanssa. Ensireaktioni tähän oli puhtaan negatiivinen: lukiolaisethan ovat jo valmiiksi ylikuormitettuja intensiivisen opiskelun ja ylioppilaskirjoitusten paineen alla. Muistan hyvin oman korkean stressitasoni ja vähän nukutut yöt lukiossa, koska varaa epäonnistua ylioppilaskirjoituksissa ei ollut.

Tarkemmin asiaa mietittyäni aloin ymmärtämään lukiouudistuksessa piileviä hyötyjä: kuinka paljon tulevaisuuden valintojani olisi auttanut, jos lukiokursseilla olisi tehty projektiyhteistyötä eri toimialojen yritysten kanssa ja annettu laajemmin yrittäjyyskasvatusta? Olisinko voinut inspiroitua näiden kautta hakeutumaan jatko-opintoihin ja töihin juuri sille toimialalle missä työskentelen nykyään tai perustamaan oman yritykseni? Olisiko lukiossa ollut työelämäjakso antanut minulle mahdollisuuden harjoitella oikeaa työnhakua ja tarvittavia työelämätaitoja? Olisiko tiiviimpi yhteistyö eri korkeakoulujen kanssa esimerkiksi yhteisten tapahtumien kautta tuonut minulle konkreettisia ideoita ja ajatuksia päätökselleni tulevaisuudestani? Olisiko kyseisessä alalla työskennellyt mentori voinut antaa minulle arvokkaita vinkkejä ja ohjeita valmistautuessani ylioppilaskirjoituksiin?

Uskallan vastata jokaiseen kysymykseeni kyllä.

– Tiituksen tiimin Jukka

Tiituksen kehittämät sovellukset palvelevat erittäin hyvin myös lukioiden työelämäjaksoja. Lukiot voivat kerätä oman lukionsa sivulle paikallisia työnantajia, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan lukiolaisia tutustumisjaksolle. Lukiolainen voi tehdä palvelun kautta oman osaajaprofiilin eli digitaalisen CV:n ja tunnistaa palvelun avulla omia vahvuuksiaan ja taitojaan. Lukiossa tehtyä profiilia voi hyödyntää esimerkiksi kesätyönhaussa. Palvelun kautta yritykset pystyvät julkaisemaan lukiolaisille myös erilaista projekteja ja kesätöitä.