Tiitus on julkaissut uuden projektitorin, joka pyrkii parantamaan oppilaitosten ja yrityksien välistä yhteistyötä ja yhdessä tekemistä erilaisten projektien avulla.

Projektitori on paikka, jossa erilaiset projektit ja projektien tekijät kohtaavat toisensa. Projektitorin tarkoituksena on luoda valtakunnallinen alusta koulujen, oppilaitosten ja yrityksien väliselle yhteiskehittämiselle ja yhteistyölle. Eri toimijat voivat ilmoittaa projektitorilla erilaista projekteista, joihin projektien tekijät voivat puolestaan tarttua.

Projektit osana oppimista

Tiitus on erikoistunut rakentamaan digitaalisia sovelluksia oppilaitosten urapalveluiden kehittämiseksi. Tiitus on kasvanut viimeisen vuoden aikana yhdeksi keskeisimmistä palveluista opiskelijan ja työnantajan välille. ”Tiitus toimii usean oppilaitoksen ura- ja rekrytointijärjestelmänä, joten oli luonnollista kytkeä projektit nyt myös osaksi oppilaitoksia”, toteaa Tiituksen toinen perustaja Niklas Litmala.

Litmala kertoo, että yrityksillä ja erilaisilla toimijoilla on valtavasti erilaisia ideoita, malleja ja konsepteja, joita haluttaisiin kohdistaa vahvasti nuoriin ja opiskelijoihin. Suoraa väylää ei kuitenkaan koulujen, oppilaitosten ja työelämän välillä tuntunut löytyvän.

Projektitorilla eri toimijat voivat tavoittaa ja tehdä yhteistyötä oppilaitosten ja opiskelijoiden kanssa ympäri Suomea. Yritykset ja oppilaitokset voivat julkaista keskenään erilaisia haasteita tai projekteja ja etsiä niiden toteuttamiseen sopivaa kumppania.

”Kun palvelumme alkoi kasvamaan, huomasimme, ettei oppilaitosyhteistyö ole pelkästään työpaikkailmoituksia. Kuuntelimme oppilaitoksia ja yrityksiä ja huomasimme, että opiskelijat haluavat tehdä enemmän oikeaan työelämään liittyviä projekteja myös opintojensa aikana”, kertoo Litmala.

Myös oppilaitokset voivat kertoa projektitorilla avoimesti ongelman tai heittää haasteen yrityksien ja eri toimijoiden ratkottavaksi. Yritykset voivat vastata haasteisiin erilaisilla ratkaisuilla, ideoilla tai malleilla. Projektitori kannustaa olemassaolollaan yrityksiä kehittämään ja innovoimaan uudenlaisia ratkaisuja yhteistyössä oppilaitoksen kanssa.

Projektitori kannustaa etenkin yrityksiä uudenlaiseen yhteistyöhön oppilaitosten kanssa. Oppilaitokset ovat parhaita uuden osaamisen ja innovoinnin keskuksia. Oppilaitokset voivat alkaa kehittää projektimaisesti vastauksia esimerkiksi yrityksen toiminnassa esiin tulleisiin haasteisiin ja antaa näin yrityksen toimintaan uudenlaista ja erilaista näkökulmaa.

Yritykset voivat julkaista projekteja projektitorille maksuttomasti.

Lue lisää: tiitus.fi/projektitori