Oletko ottanut Tiituksen käyttöön ja ilmoittanut työpaikoista, mutta odotit useampaa hakemusta? Kokeile näitä vinkkejä työntekijöiden löytämiseksi:

Valitse taidot ja osaaminen oikein
Ihannetyöntekijä löydetään määrittelemällä vaadittavat taidot ja osaaminen vastaamaan ja kuvaamaan mahdollisimman hyvin työtehtävää. Kerro ilmoituksessa, jos työntekijältä vaaditaan esimerkiksi ensiapukoulutusta tai hygieniapassia. Mieti tarkkaan mitä pätevyyksiä ilmoitukseen lisäät, sillä työnhakijat voivat ottaa vaatimukset kirjaimellisesti ja eduksi katsottu taito voi säikäyttää hakijat, jos pätevyyttä ei löydy. On hyvä muistaa, että etenkin opiskelijoita rekrytoitaessa taidot eivät välttämättä ole vielä huippuosaajan tai kokeneen tasolla vaan pikemmin alkeissa ja perustaitotasolla. Match-prosentti lasketaan työhakijoille muun muassa taitojen perusteella, joten taitojen miettimiseen kannattaa käyttää hetki.

Lisää ilmoitukseen erottuva kuva
Kuvat kiinnittävät aina huomion, joten lisää ilmoitukseen yritystä, työtehtävää tai brändiäsi vastaava kuva, jos mahdollista. Tiituksen ilmoituksessa näkyy yrityksesi logo, ja jokaiseen työpaikkailmoitukseen on helppo asettaa työtehtävään tai yritykseen sopiva kuva.

Kuvaile houkuttelevasti
Aloita työtehtävän kuvaus mielenkiintoisella ja koukuttavalla alulla, jotta herätät hakijoiden kiinnostuksen. Tee kuvauksesta mahdollisimman informatiivinen, tiivis ja houkutteleva, ja kerro ja kuvaile tyypillisiä työtehtäviä. Voit myös kertoa miten työtehtävät liittyvät yrityksen liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. Mieti myös, miten voit erottua muista työnantajista? Pystytkö tarjoamaan jotain mitä muut eivät pysty. Mahdollinen koeaika on myös hyvä mainita sekä tiedot siitä, mistä hakija voi saada lisätietoja.

Käytä kuvaavaa tehtävänimikettä
Käytä työpaikkailmoituksessa työtehtävää kuvaavaa titteliä. Mieti, millä nimikkeellä tavoitat parhaiten toivomasi työnhakijat. Jos haet harjoittelijaa, kannattaa se tuoda ilmi jo työtehtävän nimessä. Jos työssä tarvitaan hyviä englannin kielen taitoja, voi ilmoitus olla otsikoitu tehtävänimikkeeltään jo englanniksi.

Kerro työtehtävän ja -paikan perustiedot
Työpaikan perustiedot on hyvä kertoa ilmoituksessa, jotta hakijoille tulee heti selväksi työtehtävää ja työpaikkaa koskevat perusasiat. Perusasiat kiinnostavat hakijaa usein eniten. Kertomalla perustiedot vältetään hakijoiden epätietoisuus ja siitä johtuva hakemuksen lähettämättä jättäminen. Perustietoja ovat muun muassa työpaikan sijainti, työn luonne, kesto, palkkaus ja koulutusvaatimukset. Tiituksessa perustiedot määritellään heti alkuun, jolloin tärkeät tiedot eivät unohdu ilmoituksesta.

Valitse sijainti tarkoin
Tiituksessa match-prosentti, joka kertoo työnhakijalle hänen sopivuutensa työtehtävään, lasketaan sijainnin ja taitojen perusteella. Työtehtävälle kannattaa siis aina määrittää joku sijainti. Jos työtehtäviä on useampi eri paikkakunnilla, kannattaa jokaisesta työpaikasta tehdä oma ilmoitus, jos mahdollista. Voit helposti kopioida työpaikkailmoituspohjan ja muuttaa paikkakunnan ilmoitukseen.

Hyödynnä Haavi
Pääset selailemaan oppilaitosten opiskelijoita ja suorahakemaan opiskelijoiden joukosta yritykseenne sopivimman tekijän. Sopivalle tekijälle voi lähettää yhteydenottopyynnön, jonka työntekijä vastaanottaa ja johon työnhakija halutessaan vastaa.

Tavoita mahdollisimman moni toimialueiden kautta
Voit jokaisen työpaikkailmoituksen kohdalla valita mille toimialueelle ilmoituksen julkaiset. Tiituksen yleinen toimialue on kaikkien saatavilla, mutta julkaistaksesi muille toimialueille sinun tulee lähettää oppillaitokselle tai organisaatiolle pyyntö toimialueeseen liittymisestä. Mieti kenet haluat ilmoituksellasi tavoittaa ja valitse ne oppilaitokset, joissa alan opiskelijoita on.

Haluatko tehdä kaikesta vielä helpompaa?

Pyrimme rakentamaan uusia ja monipuolisia tapoja opiskelijoiden työllistämiseksi. Tiituksen rekrytointiyksikkö pyrkii Tiituksen teknologiaa, verkostoa ja muita kanavia hyödyntäen löytämään yritykselle oikeat ja uniikit työnhakijat. Emme kuitenkaan keskity vain opiskelijoiden löytämiseen vaan asiakkaan tarpeiden mukaan pyrimme löytämään juuri sopivan tekijän. Tiituksen tarjoaman palvelun tarkoituksena on tukea asiakkaan liiketoimintaa toteuttamalla asiakkaalle rekrytointiprosessi joko kokonaan tai osittain.