Kun työ ja tekijä eivät kohtaa

Kun työ ja tekijä eivät kohtaa

Työnhaun vaikeuden lyhyt oppimäärä

Blogin kirjoittaja on Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n hallituksen jäsen

Kesä lähenee kovaa vauhtia ja niin myös opiskelijoiden ansaitsema loma. Harvalla tämä aika kuitenkaan menee loikoillessa rannalla ja elämästä nauttien. Toimeentulo tulee taatamyös kesän ajalta, jolloin moni opiskelija suorittaa vapaaehtoisia opintoja tukikuukausien varmistamiseksi.

Vaihtoehtoisesti opiskelija saattaa olla kesätöissä, jos sellainen onnenpotku on osunut omalle kohdalle pitkän, monimutkaisen – ja ennen kaikkea – stressaavan hakuprosessin myötä. Työn hakeminen on nykypäivänä kenelle tahansa kontakteja omaamattomalle raskasta. Tämä onkin yleisin syy opiskelijoiden keskuudessa työnhakuinnon kuolemiseen ja siihen, ettei duuniin lopulta edes haeta. Itse saman tuskaisen tien useammin kulkeneena voin allekirjoittaa tämän väitteen täysin.

Puutteelliset rekrytointipalvelut

Työnhaku ei nykypäivänä ole helppoa. Pakollisen CV:n päivittämisen lisäksi työnhakijan tulee täyttää jokaiseen työnhakuilmoitukseen uusi lomake, jossa kertoo itsestään ja taidoistaan. Tämä ei itsessään olisi mikään ongelma, mutta usein lomakkeeseen täytetään samat asiat kuin CV:ssä, joka tekee hakemisesta ajoittain todella turhauttavaa.

Lisäksi hakija saattaa joutua täyttämään samaan yritykseen usean lomakkeen vain sen takia, että työtehtävä sattuu olemaan eri kuin aiempi. Kirsikkana kakun päällä ovat käyttäjätunnukset, jotka joutuu poikkeuksetta luomaan, jos hakee hiemankin isompaan firmaan duuniin.

Ruoho ei ole sen vihreämpää aidan toisella puolen. Työnantajatahoille ei ole olemassa järkevää, nykyaikaista kanavaa työpaikkailmoituksiensa jullkaisemiselle.

Nykyisin yleisesti käytössä olevat julkiset ja kaupalliset rekrytointipalvelut sekä niiden tarjoamat alustat ovat käytettävyydeltään hitaita ja kankeita: työpaikkailmoitusten klikkaaminen uudelleenohjataan usein työtä tarjoavan yrityksen nettisivuille, jossa työnhaku aloitetaan aiemmin mainitsemallani käyttäjätunnuksien luomisella. Mobiilipuolen palveluihin ei olla satsattu nykypäivän vaatimalla tavalla, jonka takia työn hakeminen puhelimella onkin yleensä poissuljettu vaihtoehto. Ilmoituksen jättäminen kaupalliselle rekrytointisivulla on kallista, jonka takia tämä voi olla liian suuri taloudellinen kynnyskysymys työtä tarjoavalle pienyrittäjälle.

Toivoa on!

Vaikka tilanne vaikuttaa niin työtä hakevan opiskelijan ja työtä tarjoavan yrityksen kannalta toivottomalta, on tunnelin päässä nähtävissä silti valoa.

Eri startup-yritykset ovat havahtuneet ongelmaan ja alkaneet kehittää ratkaisua sen selvittämiseksi. Yksi näistä lukuisista firmoista on Tiitus, jonka samanniminen mobiilisovellus tuntuu olevan ratkaisu tähän ongelmaan.

Tiitusta voidaan yksinkertaisesti kuvailla Tinderin ja LinkedIn:n sekoitukseksi, jossa työntekijä ja -antaja kohtaavat aivan uudenlaisessa ympäristössä. Tällä hetkellä Tiitus toimii Helsingin, Tampereen ja Turun alueella, mutta sen tarkoituksena on laajentaa toimintaansa muihinkin kaupunkeihin lähiaikoina. Työpaikkojen lisäksi sovellukseen on tarkoitus lisätä työharjoittelu- ja opinnäytetyö-osio parhaimman mahdollisen palvelun tarjoamiseksi.

Työnhaun on uudistuttava. Nykyiset järjestelmät eivät palvele tarkoitustaan ja niin työnantaja- kuin hakijaosapuoli kärsivät. Tämän takia on tärkeää saada muutosta aikaan, jotta piilotyöpaikat saataisiin paremmin esiin ja maamme työttömyys saataisiin edes tältä osin laskuun! Jotta tämä muutos olisi mahdollista, tulee se aloittaa uudistamalla nykyisen työnhakukulttuurin rakenteita.

 
Tommi Kukkonen, SAMOK Ry:n hallituksen jäsen

Miksi rekrytointi muuttuu?

Miksi rekrytointi muuttuu?

Viime aikoina on puhuttu paljon rekrytoinnin murroksesta ja muutoksesta. Uudet sovellukset ja tekniikat tarjoavat jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Joskus kuitenkin saatamme unohtaa, että uudet teknologiat ovat rakennettu vastaamaan muutokseen, eivätkä ole itsessään se muutos. Jotta ymmärtäisimme uusia mahdollisuuksia ja tapoja paremmin, täytyy meidän ensin ymmärtää miksi rekrytointi ja työnhakijan käyttäytyminen tulee muuttumaan.

Kolme muutoksen aiheuttajaa

Pitkät työsuhteet jäävät historiaan

Tulevaisuudessa nuoret tulevat työskentelemään useilla eri työnantajilla, useiden eri projektien muodossa. Uudet mallit mahdollistavat ammattimaisten tekijöiden palkkaamisen riskittömämmin mukaan yksittäisiin projekteihin. Nuorten talenttien osaaminen tulee erikoistumaan omaan erityiseen ydinosaamiseen. Lyhyet työsuhteet vaikuttavat rekrytoinnin tehokkuuden mittareihin ja yksittäisen rekrytoinnin hintaan.

Osaaminen vanhenee

Osaamisen vanheneminen ei tarkoita pelkästään ikäluokkia, vaan koulutuksen ja taidon soveltumista nykyisiin työtehtäviin. Yksi tutkinto ei enää takaa osaamista vuosiksi eteenpäin, vaan työntekijän täytyy päivittää ja ylläpitää osaamistaan jatkuvasti. Osa aloistamme kehittyy niin nopeasti, että päivittämätön osaaminen on lähes hyödytöntä.

Valta vaihtuu

Työmarkkinoilla vallitseva osaajapula aiheuttaa lähitulevaisuudessa vallan vaihdoksen työnantajan ja työnhakijan välillä. Kun avoimia työtehtäviä on auki enemmän, kun työhön soveltuvia tekijöitä, saavat työnhakijat valita mieluisimman työnantajan lukuisista eri vaihtoehdoista. Vallan vaihdos on yksi syy siihen, miksi työnantajabrändäys on noussut tärkeäksi aiheeksi.

 

Kolme seurausta muutoksesta

Tekoälyn merkitys kasvaa

Osaamisen tunnistaminen ja ennen kaikkea sen löytäminen on tulevaisuudessa rekrytoinnin keskiössä. Tekoäly pystyy tunnistamaan hakijoista ihmistä tehokkaammin yksilön taitoja ja verrata niiden sopivuutta avoimeen työtehtävään tai projektiin. Tekoäly myös tehostaa rekrytointia ja säästää näin prosessin kustannuksia. Videotyönhaku tulee yleistymään, koska yhä useampi rekrytointipäätös voidaan tulevaisuudessa tehdä etänä.

Mobiilityönhaku yleistyy

Työnhaku ei ole tulevaisuudessa enää yksi iso projekti, vaan sen on oltava läsnä vahvemmin arjessa. Tulevaisuudessa olemme ikään kuin jatkuvassa työnhaussa ja brändäämme itseämme sopivaksi tekijäksi erilaisiin projekteihin. Työnhakijan tavoitettavuus ja aktiivisuus tulee nousemaan mobiilityönhaun kautta. Mobiililaite kulkee meillä jokaisella taskussa mukana ja se on tulevaisuudessa järkevin ja tehokkain väline työnhakuun.

Työnhaku pelillistyy

Työnhakukokemus tulee olemaan työnhakemisen keskiössä. Nuori sukupolvi ei halua enää täyttää kymmeniä erillisiä raskaita hakemuslomakkeita. Työnhakeminen halutaan kokea helppona ja hauskana.

Työnantajabrändin kautta onnistuneeseen rekrytointiin

Työnantajabrändin kautta onnistuneeseen rekrytointiin

Työnantajabrändi on yksi onnistuneen rekrytoinnin keskeisistä elementeistä. Se auttaa löytämään oikeita työnhakijoita, sekä sitouttaa ja motivoi yrityksen nykyistä henkilöstöä. Onnistunut brändi auttaa yritystä pienentämään rekrytoinnin kustannuksia sekä tekee yrityksestä halutun ja kiinnostavan työnantajan. Työnantajabrändi rakentuu monista tärkeistä yksityiskohdista, jotka tukevat myös yrityksen yleistä brändiä.

On hyvä, että työnhakijat kuulevat myös yrityksen haasteista, sillä tämä muodostaa työpaikasta realistisemman kuvan. Kurjin tilanne on aloittaa uudessa työpaikassa, jos se ei olekaan sitä, mitä uusi työntekijä on odottanut. Työntekijän suusta kuultu palaute yrityksestä on usein paljon uskottavampi ja kiinnostavampi lähde, kuin yrityksen oma ulkoinen viestintä. Toki yrityksen ulkoisellakin viestinnällä on merkittävä rooli kokonaisuuden kannalta. Erityisen suuri rooli on kohtaamisilla yrityksen työntekijöiden kanssa, sillä epäkohtelias käytös tai kireä olemus viestii myös yrityksestä jotakin.

Tiitus & Dingle

Työnantajabrändin ollessa isossa roolissa onnistuneessa rekrytoinnissa, haluamme tarjota myös asiakkaillemme sen luomiseen erinomaisia ratkaisuita. Autamme rakentamaan onnistunutta työnantajabrändiä yhdessä yhteistyökumppanimme Dinglen kanssa. Dingle on yksi Suomen johtavista sosiaalisen liiketoiminnan asiantuntijayrityksistä ja takaa myös sinulle onnistuneen brändin rekrytointiin.

Kun rekrytoit Tiituksen kautta –sinulla on mahdollisuus tutustua myös Dinglen palveluihin ja luoda oman yrityksesi työnantajabrändistä kiinnostavampi!